tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hyvää kannattaa odottaa?

Tekolassa on taas touhuttu ja Tekola on myös maltettu jättää taa. Arki-illat ovat kuluneet keittiössä ja viikonloput reissussa. Reissuista ensimmäinen suuntautui länsirajalle kaapinovien hakuun ja viime viikonloppu meni ihan vaan hurvitellessa. Kivaa toki sekin!

Keittiöremontti alkoi siis muutama viikko sitten. Keittiön kaapistot olivat aivan liian alhalla, jopa 160 cm pitkälle Ässälle. Tämäkin remonttivaihe alkoi purkamisella ja pohjatöillä:



Sitten nostettiin yläkaapit paikoilleen ja kaappien välin muovimatto korvattiin laatoilla:

Entiset kaappirungot säilytettiin, mutta ovet vetimineen vaihdettiin uusiin. Yläkaappien nostaminen sujui vauhdilla alakaappeihin verrattuna. Alakaapeissa vauhtia kyllä riitti, mutta siinä samalla muutama työvaihe unohtui. Eikä auttanut kuin tehdä uusiksi. Pientä päänvaivaa aiheutti myös tiskiallas, joka ei a) mahtunut enää kaappiin ja b) jonka vesilukko putkineen jäi liian lyhyeksi. Niistä selvittiin kuitenkin a) sahalla ja b) ostamalla uusi, ehompi ja hieman pidempi. Hana on nyt vaan vähän turhan matalalla, hmm..


En raaski julkaista vielä ennen-jälkeen kuvaa, sillä keittiön kaapistosta puuttuu muutama ovi, laatikoston etulevyt sekä seinistä oikea sävy. Seinät ja laatikostot tulevat kuntoon viikonloppuna, ovet odottavat vielä tilausta. Mutta sitten. 


Harmittaa jo, että Aililasta on remontoitavana enää vessa. Toisaalta kevään tullen kaikki aika ja energia on syytä säästää pirtin laittoon. Remppakuumeisille kirjakaupasta mukaan tarttui iltalukemista:




Jospa viikonloppuna ehtisi mittaamaan hirsiä ja miettimään mistä niitä saisi lisää. Sen lisäksi että maalaa ja talkoilee nuorisoseuran talolla hiihtokisoissa. ;)