maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ihan pihalla

Kesäkuu kului kasvimaalla kykkiessä, rantaa raivatessa ja järvellä soudellessa. Maaseutu on oiva paikka viettää arki-iltoja, olo on kuin lomalla olisi!

Puutarhanhoidosta olen jo vähän innostunut, tosin tässä vaiheessa into on vielä kanavoitunut ei-toivotun kasvun hillitsemiseen. Tuhoamisvimmani kohteeksi ovat joutuneet sinnikäs suomentatar ja aina yhtä sitkeä paju. Mutta on pihassa onneksi myös haluttuja kasveja. Kullerot kukkivat kauniisti kesäkuussa: 
   

Elämäni ensimmäisellä kasvimaalla kasvavat perunat, porkkanat, punajuuret ja salaatti sekä tietysti raparperi. Tosin punajuuren kasvatus koki viikonloppuna kovan kolauksen. Yönylireissulta palattuamme huomasimme niiden alkujen kadonneen parempiin suihin, liekö asialla ollut tämä pihalemmikki:


Lemmikeistä puheenollen, perjantaina tulimme tutuiksi tämän ihanuuden kanssa:

Kuvassa pienimünsterinseisoja Hakkiokankaan Caros eli Valtti, ikää 5 viikkoa. Valtista tulee pohjoisen poika heinäkuun lopussa. Vilkkaan pennun sai kokonaan kuvaan vain sen nukkuessa.

Suininkijärvikin on suonut antejaan ja ahventa on syöty. Ja siikaa. Ja muikkua. Mutta ei suinkaan vielä kyllästymiseen asti! Ja kyllä nyt kelpaa grillata ja palvata, kun on uusi hieno grilli. Testikäytössä luotettiin tosin grillimakkaraan...