tiistai 9. elokuuta 2011

Tekolassa jyrää

Operaatio Pirtti on saatu alulle. Jotta pääsee rakentamaan, pitää ensin purkaa vanhaa ja huonokuntoista pois. Talon riisuminen aloitettiin ns. huonon puolen uunista.


Huomaa taustalla purkupölyn alle jääneet tavarat, joskus asioita ei tule tehtyä ihan oikeassa järjestyksessä... Räystään alla pesinyt leppälintupari ei oikein tykännyt purkumelusta, mutta onneksi poikaset ovat lentäneet jo pesästä. Purettavaahan siis vielä riittää. Uunin sisältä löytyy komeita liuskekiviä, jotka pitää kyllä hyödyntää tavalla tai toisella, sen grillin lisäksi. Uuni samoin kuin lattiakin pitää purkaa ennen kuin pääty voidaan tunkata ilmaan ja alimmat hirret vaihtaa. Samoin kivijalan ympäriltä on kaivettu maata, jotta perustuksia voidaan parantaa ja samalla estää alimpien hirsien kostuminen jatkossa.  


Kummasti tällaisen ajopelin ilmaantuminen pihaan hokutteli paikalle miespuolisia naapureita. Kaivuri teki siistiä jälkeä, vaikka kauha meni välillä vain 10 cm talosta.

Samaan syssyyn mittailtiin seiniä ja hirsiä ja laskettiin vielä kerran rungon kunnostukseen tarvittavan hirren määrää. Samalla intouduttin suunnittelemaan tulevia väliseiniä, huonejakoa ja vähän niiden sisustustakin. Kai siitä keittiöstä saa jo vähän haaveilla, vaikka sen valmistuminen onkin vielä vuosien päässä. Saahan? Päätimme siirtää talon kengityksen ensi kevääseen. Hirsien vaihtaminen on sen verran tärkeä juttu ja vaatii hyvää valmistelua, ettemme halunneet tehdä sitä kiireellä ennen syksyn tuloa. Loppukesälle löytyy muutakin puuhaa, kuten esimerkiksi tämä kaveri:


Valtti on asustellut meillä nyt reilun viikon ja vie niin aikaa kuin huomiotakin melkein kuin pieni lapsi. Jotain pihapuuhastelua sen kanssa pystyy tekemään, jos ei välitä siitä että apupoika hampaineen tarttuu kaikkeen mahdolliseen ja kuljettaa irtisaamaansa pitkin pihaa. Valtille on nikkaroitu häkkiä ja polttopuutakin tarttis tehdä. 


Tekolassa on heinä-elokuussa käynyt mukavasti vieraita, paljon sukulaisia ja vähän kavereitakin. Työvoimana heitä ei ole juuri käytetty, tosin tilanne voi jo olla aivan toinen ensi kesänä. Viimeisimmät vieraat tulivat Hollannista asti, remontoijia hekin. Niinpä keskustelu pyöri usein mm. tapetoinnin, sähkötöiden, lämmitysmuotojen ja sisustamisen ympärillä. Äitiyslomalainen Äs paimentaa vielä tämän viikon Valttia ja hoidossa olevaa Saku-kissaa. Vanha kissaherra yrittää näyttää kaapin paikan, minkä nuorukainen taas haluaa ymmärtää kutsuna leikkiin. 



Työt jatkuvat ensi viikolla, saa nähdä saako sitten taas enemmän aikaan!