Hiljaista on. Tekolassa on eletty päivän pituuden mukaan ja viihdytty sisätiloissa. Pirtissä on puuhasteltu muutama päivä ja saatu aikaiseksikin. Marraskuun alussa saatiin vieraita Helsingin Käpylästä, työvaatteet mukanaan. Kyytiä saivat huonon päädyn kaksi uunia: jo osin purettu leivinuuni sekä tulevan keittiön pikku-uuni. Varsinkin tuo pienempi uuni hajosi helposti eikä murentuneesta laastista ei ollut purkunaisille ja -miehille vastusta.
Pieni kopautus sorkkaraudalla ja rappaus rikki, sitten vedetään kivet alas. Helppoa. Isoin työ olikin uunista tulleiden liuskekivien kantaminen pihalle. Mitenkähän ne komeat kivet saisi hyödynnettyä, ideoita? Uunia purkaessa purettiin myös huoneen lattia. Lankut olivat lahonneet niin heikoiksi, että Äs sai ne irti ihan omin pikkukätösin, sorkkaraudalla avustaen. Purkujätettä ei haluttu jättää pihaan pyörimään, joten käyttöön otettiin tulitikut. Tulen loimotus houkutteli naapurinkin pihaan: "Ette kai te siihen taloon ja remonttiin vielä kyllästyneet...".
Vieraiden kanssa tehtiin sentään muutakin kuin töitä. Yhden yön mittainen syysvaellus Oulangalla oli jälleen kerran hieno kokemus. Ensikertalainen Valtti vähän jännitti elämänsä ensimmäistä riippusiltaa, mutta nautti reissusta pienen koiran suurella sydämellä.
Omin voimin pirttiin uhrattiin vielä parina päivänä ne päivän muutamat valoisat tunnit ja saatiin uunit maan tasalle. Seuraavana vuorossa on huonon pään pirtin lattian purku ja ehkä myös piipun purku. Sitten jäädään odottelemaan kevättä ja talon kengitystä. Se se vasta jännää onkin.
Onneksi paperi- ja suunnittelutöitä riittää talvellekin. Talvihan on siis tullut jo Tekolaan, vihdoin ja viimein. Pakkasta on kovin vähän, lunta sentään jonkin verran. Jouluun on enää viikko ja meillä on kaikki hyvin.
Kuten joku on saattanut jo arvella, minä olen ihastunut vanhoihin taloihin. Uponnut nostalgiaan kaihoten vanhoja pirttejä, perinteistä rakentamista ja käsin veistettyä puuta. En voisi (enää/ tällä hetkellä/ vielä?) kuvitella asuvani uudessa talossa, saati että olisin rakentamassa tämän päivän "ikuisia" pakettitaloja. Niinpä tähän kuvaan törmätessä sydämeni sykähti:
Kuvassa ei suinkaan ole Tekola, vaikka siinä samaa näköä onkin. Talo on äitini lapsuudenkoti Pohjois-Karjalassa. Talo, joka on niin minun kuin äitini mielissä rintamamiestalo. Talo kuitenkin remontoitiin joskus sotien jälkeen ajanmukaiseksi, mutta tältä se on alun perin näyttänyt. Meillä on ollut onnea, kun Tekolan pirtti on säästynyt kulloisenkin remonttimuodin houkutuksilta, ja että se on ylipäätään yhä paikallaan. Kuvan talo on purettu, mutta talon hirret jatkavat elämäänsä toisaalla.
Meidän pirttiä kävivät katselemassa myös oikeat asiantuntijat. Saimme viime keväänä avustuspäätöksen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukselta ja nyt sieltä kierretään katsomassa avustuskohteita. Virkamiehen mukana oli Pohjois-Pohjanmaan museon rakennustutkija Juhani Turpeinen. Meillä nyt ei Tekolassa vielä suuremmin ole edistytty, mutta mielenkiintoista oli kuulla vanhoja taloja tuntevien kommentteja. Kävi mm. ilmi, että pirttimme on rakennettu kahdessa osassa. Voi toki olla, että ns. vanha puoli on siirretty nykyiselle paikalleen ja samalla sitä on laajennettu. Turpeinen veikkasi, että pirtin pohjoispääty olisi jopa 1880-luvulta ja eteläpääty puolestaan 1900-luvun alkupuolelta. Viittaisikohan katon viirin vuosiluku 1912 koko talon rakentamiseen nykyiselle paikalleen?
Rakennustutkija huomasi myös, että talossa on käytetty kahta erilaista tapaa perustaa. Vanhempi pohjoispääty on rossipohjalla kun taas ylempi eteläpääty on tehty multapenkille. Siitä johtunee vaikutelma eteläpäädyn painumisesta ja konkreettinen lattian lahoaminen multapenkille tehdyssä osassa. Tutkijan mielestä erilaisuus ei ole ongelma eikä taloa kannatakaan yrittää kunnostaa samaan muottiin. Muutenkin mielipiteemme olivat aika lailla samoilla urilla, oli hyvä huomata ettei ollut haaveillutkaan mistään älyttömyyksistä. Tai no, olemmehan me kyllä Kailamme lukeneet.
Keskustelimme myös talon yläkerran käyttöönotosta. Minusta 120m2 asuintilaa riittäisi meille varsin hyvin, mutta olihan Turpeisella hyvä perustelu yläkerran rakentamiselle asuinkäyttöön:
Miten ihanaa yläkerran päätykammarista olisikaan katsella järvimaisemaa, oli sitten kesä tai talvi. Ja täsmennyksenä eteläisille ystäville, kuva ei ole tältä talvelta. :)
Kesä sitten tuli ja meni. Ja tuntuu ettei juuri mitään ehtinyt, muuta kuin vähän olla vaan. Syksyn lehdet alkavat vähitellen olla puiden sijaan maassa ja vettä sen kun satelee tuulen kera. Jep jep, se on kohta talvi taas. No onneksi sekaan mahtuu myös kauniita syyspäiviä ja aurinkokin intoutuu vielä paistamaan.
Loppukesä kului tiiviisti uuden perheenjäsenen kanssa puuhastellessa. Valtti kasvaa silmissä ja oppii koko ajan kaikkea uutta. Tulevaisuuden "työt" alkavat olla jo tiedossa (joskaan ei tietenkään vielä hallussa):
Tänä vuonna maalintuja on niin paljon, ettei pihasta pois pääse kun jo teereen törmää. Nuori lintukoira saakin heti siedätyshoitoa, niitä sitä sitten isompana seisotaan. Isäntä on saanut muutaman linnun saaliiksi ja meillä on syöty aivan mahtavan hyvää teeripaistia (kysy reseptiä!).
Lähiruokaa riittää muutenkin. Elämäni ensimmäinen kasvimaa tuotti mukavasti satoa. Perunaa tuli noin 10-kertaisesti siemenpottupanostukseen nähden, nyt on kellarissa 45 kg siikliä talven varalle. Raparperia hillosin mansikoiden kanssa ja porkkanat ovat maistuneet ihan sellaisenaan. Yllättävän isoksi ne kasvoivat myyriltä ja jäniksiltä säästyen:
Punajuuret odottelevat vielä maalla makoisia kokkauksia, mutta marjat jäivät lähes kokonaan poimimatta. Lähinnä siitä syystä, ettei niitä Kuusamossa juuri ollut.
Kävin viime viikolla elämäni ensimmäisessä tiekokouksessa. Mielenkiintoinen tilaisuus. Yksi palstoistamme rajautuu tiehen, jolle haluttiin perustaa tiekunta. Meidän palsta on pieni ja kulku sinne lähes olematonta, joten kovin huolissani en yksiköinnin suhteen ollut. Silti oli hauska olla paikalla ja nähdä niin uusia kuin vanhojakin "naapureita".
Pirtin suhteen suunnitelmat ovat taas edenneet hieman, siitä kuitenkin oma postauksensa piakkoin!
Operaatio Pirtti on saatu alulle. Jotta pääsee rakentamaan, pitää ensin purkaa vanhaa ja huonokuntoista pois. Talon riisuminen aloitettiin ns. huonon puolen uunista.
Huomaa taustalla purkupölyn alle jääneet tavarat, joskus asioita ei tule tehtyä ihan oikeassa järjestyksessä... Räystään alla pesinyt leppälintupari ei oikein tykännyt purkumelusta, mutta onneksi poikaset ovat lentäneet jo pesästä. Purettavaahan siis vielä riittää. Uunin sisältä löytyy komeita liuskekiviä, jotka pitää kyllä hyödyntää tavalla tai toisella, sen grillin lisäksi. Uuni samoin kuin lattiakin pitää purkaa ennen kuin pääty voidaan tunkata ilmaan ja alimmat hirret vaihtaa. Samoin kivijalan ympäriltä on kaivettu maata, jotta perustuksia voidaan parantaa ja samalla estää alimpien hirsien kostuminen jatkossa.
Kummasti tällaisen ajopelin ilmaantuminen pihaan hokutteli paikalle miespuolisia naapureita. Kaivuri teki siistiä jälkeä, vaikka kauha meni välillä vain 10 cm talosta.
Samaan syssyyn mittailtiin seiniä ja hirsiä ja laskettiin vielä kerran rungon kunnostukseen tarvittavan hirren määrää. Samalla intouduttin suunnittelemaan tulevia väliseiniä, huonejakoa ja vähän niiden sisustustakin. Kai siitä keittiöstä saa jo vähän haaveilla, vaikka sen valmistuminen onkin vielä vuosien päässä. Saahan? Päätimme siirtää talon kengityksen ensi kevääseen. Hirsien vaihtaminen on sen verran tärkeä juttu ja vaatii hyvää valmistelua, ettemme halunneet tehdä sitä kiireellä ennen syksyn tuloa. Loppukesälle löytyy muutakin puuhaa, kuten esimerkiksi tämä kaveri:
Valtti on asustellut meillä nyt reilun viikon ja vie niin aikaa kuin huomiotakin melkein kuin pieni lapsi. Jotain pihapuuhastelua sen kanssa pystyy tekemään, jos ei välitä siitä että apupoika hampaineen tarttuu kaikkeen mahdolliseen ja kuljettaa irtisaamaansa pitkin pihaa. Valtille on nikkaroitu häkkiä ja polttopuutakin tarttis tehdä.
Tekolassa on heinä-elokuussa käynyt mukavasti vieraita, paljon sukulaisia ja vähän kavereitakin. Työvoimana heitä ei ole juuri käytetty, tosin tilanne voi jo olla aivan toinen ensi kesänä. Viimeisimmät vieraat tulivat Hollannista asti, remontoijia hekin. Niinpä keskustelu pyöri usein mm. tapetoinnin, sähkötöiden, lämmitysmuotojen ja sisustamisen ympärillä. Äitiyslomalainen Äs paimentaa vielä tämän viikon Valttia ja hoidossa olevaa Saku-kissaa. Vanha kissaherra yrittää näyttää kaapin paikan, minkä nuorukainen taas haluaa ymmärtää kutsuna leikkiin.
Työt jatkuvat ensi viikolla, saa nähdä saako sitten taas enemmän aikaan!
Kesäkuu kului kasvimaalla kykkiessä, rantaa raivatessa ja järvellä soudellessa. Maaseutu on oiva paikka viettää arki-iltoja, olo on kuin lomalla olisi!
Puutarhanhoidosta olen jo vähän innostunut, tosin tässä vaiheessa into on vielä kanavoitunut ei-toivotun kasvun hillitsemiseen. Tuhoamisvimmani kohteeksi ovat joutuneet sinnikäs suomentatar ja aina yhtä sitkeä paju. Mutta on pihassa onneksi myös haluttuja kasveja. Kullerot kukkivat kauniisti kesäkuussa:
Elämäni ensimmäisellä kasvimaalla kasvavat perunat, porkkanat, punajuuret ja salaatti sekä tietysti raparperi. Tosin punajuuren kasvatus koki viikonloppuna kovan kolauksen. Yönylireissulta palattuamme huomasimme niiden alkujen kadonneen parempiin suihin, liekö asialla ollut tämä pihalemmikki:
Lemmikeistä puheenollen, perjantaina tulimme tutuiksi tämän ihanuuden kanssa:
Kuvassa pienimünsterinseisoja Hakkiokankaan Caros eli Valtti, ikää 5 viikkoa. Valtista tulee pohjoisen poika heinäkuun lopussa. Vilkkaan pennun sai kokonaan kuvaan vain sen nukkuessa.
Suininkijärvikin on suonut antejaan ja ahventa on syöty. Ja siikaa. Ja muikkua. Mutta ei suinkaan vielä kyllästymiseen asti! Ja kyllä nyt kelpaa grillata ja palvata, kun on uusi hieno grilli. Testikäytössä luotettiin tosin grillimakkaraan...
Vessa on enää hyllykön maalausta ja uutta mattoa vaille valmis. Räpsäkkää haluttiin ja sitä myös saatiin:
Miss I:lle tiedoksi: vasemmalla vessan vanha ilme ja oikealla uusi, värikkäämpi look. ;) Niin, vuokra-asuntojen vaaleista seinistä traumatisoituneena päätin, ettei Aililaan tule yhtään valkeaa seinää. Eikä tullut, paitsi kylpyhuoneeseen valkoista laattaa.
Aililan remontti on nyt sitten valmis, pientä viilailua kuten ovenkarmien maalausta jää talvella tehtäväksi, jos tekemisestä on uupelo. Katseet kääntyvät nyt toden teolla pirttiin ja kasvimaan kulmalle, sitä sitten seuraavaksi. Ja jotta homma ei loppuisi kesken, myös tämä pytinki oli selvinnyt kunnialla talven yli:
Ladolle mallailtiin jo paikkaa pihapiiristä, enää tarvitsisi kuin siirtää se noin 500 metrin päästä pihaan. Tekemistä riittää.
Vaikkei talkoita olekaan vielä tiedossa, tai ehkä juuri siksi, Tekolaan kannattaa tulla visiitille. Täällä maalla ollaan aina kotona ja vieraat ovat aina tervetulleita!
Talvi on enää muisto vain ja Tekolassa tekemisen painopiste on siirtynyt ulos. On puuhommaa, haravointia, harvennusta, kasvimaankääntöä jne. Tällaista aloittelevaa pihaviherpeukaloa ilahdutti erään ystävän huomio, ettei uudella pihalla saisi vielä ensimmäisenä kesänä tehdä yhtään mitään. Myös innokkaat kotipuutarhurivanhemmat kävivät kylässä ja löysivät pihasta monenlaista. Näyttää myös siltä, että ensi kesänä ja syksynä Tekolan mailta saadaan ainakin pottua ja porkkanaa. Itsekseen kasvavat myös vadelma ja raparperi. Vähemmän toivottuja kasveja ovat taas horsmat ja suomentatar, joiden tuhoamista yritetään kesän mittaan. Mutta innolla odotan miltä pihapiiri näyttää jahka alkaa todenteolla vihertää!
Tekolaan ovat löytäneet myös linnut. Muuttolinnut saapuvat sankoin joukoin ja eksyvät myös meidän pihapiiriimme. Joutsenet uiskentelivat rannassamme heti jäiden väistyttyä, kirjosieppo on etsinyt kotia pöntöistä ja melko harvinainen mustaleppälintukin löysi pirtin seinien sisäpuolelle, tosin haluten sieltä epätoivoisesti ulos.
Mutta on sitä Aililassakin saatu jotain aikaiseksi:
Vessaremontti alkaa olla jo voiton puolella, lattia on laatoitettu ja enää seinät odottavat uutta pintaa. Alunperin tarkoituksena oli hyödyntää muista huoneista jääneitä jämämaaleja, mutta ne eivät sittenkään miellyttäneet silmää. Ensi viikolla vessan olisi tarkoitus valmistua ja siitä ennen-jälkeen kuvat seuraavassa postauksessa.
Ai niin, myös pirtin remontin valmistelut on aloitettu. Pihassa on jo kasa hirttä ja lisää etsitään.
Olen saanut lukijapalautetta myös kasvotusten. Tiheämpää päivitystahtia kaivataan, samoin kuin lisää mokailuista ja pieleen menneistä jutuista raportoimista. No joo joo-o!
Keittiö on nyt sitten pikkuviilailuja vaille valmis. Sitä on käyty ihailemassa läheltä ja kaukaa:
Keittiö on saanut uudet laatat, kaapinovet, maalipinnan ja verhon tankoineen. Tässä kaapistot ennen ja jälkeen:
Muodonmuutokseen ollaan oikein tyytyväisiä. Melko pienellä rahalla ja vähän isommalla vaivalla keittiö on kuin uusi. Se on valoisampi, toimivampi ja vielä tilavamman oloinenkin, ei hassumpi lopputulos! Jopa kaappien nostosta aiheutunut "hanaongelma" ratkesi vaivattomasti: suorempi juoksuputki nousi riittävän korkealle tiskialtaasta ja tiskaus sujuu taas.
Samaan syssyyn sain myös kauan kaipaamani kirjahyllyn. Jo edellisessä kodissa kirjat oli piilotettu kaappiin ja sama suunnitelma oli tässäkin talossa. Olohuoneen nurkkakaapissa oli pelkkä tanko ja näppärä isäntä asensi sinne myös muutaman hyllyn. Siellä ollaan nyt sitten sulassa ja siistissä sovussa, niin Ässän hamoset ja kopikopikengät kuin kirjat, valokuva-albumit ja pölynimurikin.
Pirttiin tekisi jo mieli siirtyä, kun Ailila on enää vessan uudistamista vailla. Malttaisikohan odotella lumien sulamiseen asti?
Tekolassa on taas touhuttu ja Tekola on myös maltettu jättää taa. Arki-illat ovat kuluneet keittiössä ja viikonloput reissussa. Reissuista ensimmäinen suuntautui länsirajalle kaapinovien hakuun ja viime viikonloppu meni ihan vaan hurvitellessa. Kivaa toki sekin!
Keittiöremontti alkoi siis muutama viikko sitten. Keittiön kaapistot olivat aivan liian alhalla, jopa 160 cm pitkälle Ässälle. Tämäkin remonttivaihe alkoi purkamisella ja pohjatöillä:
Sitten nostettiin yläkaapit paikoilleen ja kaappien välin muovimatto korvattiin laatoilla:
Entiset kaappirungot säilytettiin, mutta ovet vetimineen vaihdettiin uusiin. Yläkaappien nostaminen sujui vauhdilla alakaappeihin verrattuna. Alakaapeissa vauhtia kyllä riitti, mutta siinä samalla muutama työvaihe unohtui. Eikä auttanut kuin tehdä uusiksi. Pientä päänvaivaa aiheutti myös tiskiallas, joka ei a) mahtunut enää kaappiin ja b) jonka vesilukko putkineen jäi liian lyhyeksi. Niistä selvittiin kuitenkin a) sahalla ja b) ostamalla uusi, ehompi ja hieman pidempi. Hana on nyt vaan vähän turhan matalalla, hmm..
En raaski julkaista vielä ennen-jälkeen kuvaa, sillä keittiön kaapistosta puuttuu muutama ovi, laatikoston etulevyt sekä seinistä oikea sävy. Seinät ja laatikostot tulevat kuntoon viikonloppuna, ovet odottavat vielä tilausta. Mutta sitten.
Harmittaa jo, että Aililasta on remontoitavana enää vessa. Toisaalta kevään tullen kaikki aika ja energia on syytä säästää pirtin laittoon. Remppakuumeisille kirjakaupasta mukaan tarttui iltalukemista:
Jospa viikonloppuna ehtisi mittaamaan hirsiä ja miettimään mistä niitä saisi lisää. Sen lisäksi että maalaa ja talkoilee nuorisoseuran talolla hiihtokisoissa. ;)
No niin siinä sitten taas kävi. Veden tulo loppui sunnuntaina ja epäilimme vesipumpun pettäneen. Tarkemman tutkinnan jälkeen talon isäntä paikansi viaksi rikkinäisen kytkimen. Ja eikun odottamaan arkea ja putkimiestä.
Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun meillä on ollut veden kanssa ongelmia. Takapihan porakaivon vesi on hyvin rautapitoista, eikä sitä sen takia ole käytetty juomavetenä. Vesi on tutkittu ja raudan ylimäärä näyttäisi olevan ainoa ongelma. Tuskin sen juomisesta haittaa on, maistuu vaan niin pahalle. Vähän kuin laimennettua verta joisi. : / Harkinnassa on vielä, mitä tehdä moiselle.
Joulun pyhinä veden tulo loppui ensimmäisen kerran, silloin syynä oli putkien jäätyminen. Ilmeisesti jo pidempään jatkunut kylmä sää yhdistettynä vähäiseen lumeen jäädytti putket sillä vaatimattomalla metrin matkalla kaivosta talon kivijalkaan. Putkimies höyrytti putket auki ja tulos oli tämä:
Putkimies käväisi eilen ihan vaan todetakseen, että putket ovat taas jäässä. Olimme luottaneet naapurin miehen toteamukseen, ettei hän muista tämän talon putkien jäätyneen. Luulimme reilun puolen metrin lumikerroksen eristävän riittävästi, mutta olimme väärässä. Jäätyneet putket hörytettiin jälleen auki ja me päätimme sijoittaa kellarin lämmitykseen. Myös vanha kikka veden liruttamisesta kun ollaan pakkasella poissa kotoa, otetaan meillä käyttöön. Ei enää jäätyneitä putkia tälle talvelle, kiitos. Ja nyt vessaan ja tiskaamaan!
Tekolassa on vietetty talven hiljaiseloa. Suunnitelmia on toki tehty, mutta varsin vähän on saatu aikaan niiden toteuttamiseksi. Mutta jotain kuitenkin. Tarpeetonta tavaraa on viety kirpputorille ja keittiön laatat on tilattu. Uuden keittiön värimaailma alkaa olla mietitty ja viikonloppu Ikean reissulle on jo varattu. Niin ja uusi eteisen matto odottaisi omistajaansa Oulun Iskun noutovarastossa.
Olohuoneen kaapin kirjahylly on kuitenkin vielä rakentamatta. Autotalli taas muistuttaa kaoottista kierrätyskeskusta. Jostain pitäisi löytää rapiat 100 m vanhaa hirttä pirtin korjaukseen. Meitä vaivaava rautapitoinen vesi pitäisi saada juomakelpoiseksi. Jännityksellä odotamme myös kuinka jätevesiasetuksen kanssa käy. Mutta sitä ennen pitäisi ratkaista mitä tehdään takakoivikon kätköissä pian lahoavalle ladolle. Ja kaataa koivuja polttopuuksi. Remontoinnin lisäksi yritämme löytää koiranpennun, ensimmäinen pentue meni sivu suun. Jonkinlaista lomaakin on suunniteltu.
Mutta otamme rauhassa, päivän kerrallaan. Remontissa on ihan tarpeeksi tekemistä ilman että hermoilee, hätäilee ja kiirehtii. Ja aika ajoin saa tehtyä kivoja juttuja pienellä vaivalla. Tässä esimerkki yhden illan puuhastelusta:
PS: Olemme luoneet ensikontaktin naapureihimme! Auto pysähtyi viereemme iltakävelyllä. Ensi viikon perjantaina on kyläyhdistyksen vuosikokous. Periaatteella "monta kärpästä yhdellä iskulla" me aiomme osallistua. Lupaamatta kuitenkaan liittyä tanhuryhmään. ;)
Läppärin ruudun tuijottelun sijaan olemme katselleet ulos ikkunasta. Lintujen ruokapaikoilla riittää kävijöitä, mutta mielenkiintoisimmat vakiovieraat viihtyvät takapihan koivikossa:
Sunnuntain pihabongauksessa näitä teeriä laskettiin yhteensä 21.
Laatat on yhä tilaamatta, väri on sentään valittu. Kai. Pian siis keittiön kimppuun!
Mistähän sitä aloittaisi. Asumme siis tilaa, jossa on kaksi asuinrakennusta. Tällä hetkellä kotinamme on pieni, pian viiskymppinen talo, jota yleensä pikku-taloksi kutsutaan. "Bubbling under" nimi on Ailila, talossa pitkään asuneen ja jo edesmenneen rouvan mukaan. Talossa on tehty sitä kuuluisaa pintaremonttia, seinät ovat saaneet uutta väriä ja kylpyhuone on laitettu uusiksi. Ajatuksena on ollut remontoida talo kodiksi siksi aikaa, että vanhan pirtin remontti valmistuu. Siis SE remontti jota ei ole vielä aloitettukaan. Siis SE remontti, joka tulee kestämään vuosia.
Pientä remonttia on siis tehty ja väliaikainen kotimme näyttää yllättävän kodikkaalta. Tässä makuuhuoneemme muutos:
Kauniisti (?) paneloitu kylpyhuone sai pintaansa laatoituksen:
Seuraavaksi parannellaan keittiön ulkoasua, väri ovat jo valinnassa. Periaatteena on, ettei yksikään pinta jää maalarinvalkoiseksi. :) Tämä on myös hyvää harjoitusta The Pirtin remontointia varten. Mutta nyt keittiön laattoja miettimään.
Takana on vajaat 3 kk maalla, olemme jo kuin kotonamme. Tässä esimakua siitä, miltä meillä näyttää kylmänä talvipäivänä.
