perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kotoisa keittiö

Olen saanut lukijapalautetta myös kasvotusten. Tiheämpää päivitystahtia kaivataan, samoin kuin lisää mokailuista ja pieleen menneistä jutuista raportoimista. No joo joo-o!

Keittiö on nyt sitten pikkuviilailuja vaille valmis. Sitä on käyty ihailemassa läheltä ja kaukaa:


Keittiö on saanut uudet laatat, kaapinovet, maalipinnan ja verhon tankoineen. Tässä kaapistot ennen ja jälkeen: 

 
Muodonmuutokseen ollaan oikein tyytyväisiä. Melko pienellä rahalla ja vähän isommalla vaivalla keittiö on kuin uusi. Se on valoisampi, toimivampi ja vielä tilavamman oloinenkin, ei hassumpi lopputulos! Jopa kaappien nostosta aiheutunut "hanaongelma" ratkesi vaivattomasti: suorempi juoksuputki nousi riittävän korkealle tiskialtaasta ja tiskaus sujuu taas. 



Samaan syssyyn sain myös kauan kaipaamani kirjahyllyn. Jo edellisessä kodissa kirjat oli piilotettu kaappiin ja sama suunnitelma oli tässäkin talossa. Olohuoneen nurkkakaapissa oli pelkkä tanko ja näppärä isäntä asensi sinne myös muutaman hyllyn. Siellä ollaan nyt sitten sulassa ja siistissä sovussa, niin Ässän hamoset ja kopikopikengät kuin kirjat, valokuva-albumit ja pölynimurikin.


Pirttiin tekisi jo mieli siirtyä, kun Ailila on enää vessan uudistamista vailla. Malttaisikohan odotella lumien sulamiseen asti?